|
mmm & co. | |
|
FIN MVA BH australianpaimenkoira, uros ![]() Kuva: Salme Mujunen ![]() Kuva: Mataleena Pesonen Digin kuoltua oli selvä että jossain vaiheessa 2004 tulisi uusi pentu taloon. Ja rotu oli selvä, Karman jälkeen toinen australianpaimenkoira oli ehdoton valinta. Olin pitänyt korviani auki sopivan pentueen löytämiseksi jo pidemmän aikaa mutta matkassa oli vähän epäonnea. Joko ajoitus oli täysin väärä tai sitten matkaan tuli jotain muita mutkia ja suunniteltua yhdistelmää ei tehtykään. Surffatessa satuin pitkästä aikaa Monican sivuille ja huomasin ilmoituksen pentusuunnitelmista. Kaikki tuntui osuvan juuri kohdalleen, jopa ajoitus mutta asiassa ei ollut kuin pieni mutta...tarkoitus ei ollut lähteä hakemaan pentua ihan niin kaukaa kun hakusessa oli ensisijaisesti harrastuskaveri minulle, ei jalostuskoira. Hetken asiaa mietittyäni tulin kuitenkin siihen tulokseen että kerran sitä vaan eletään eikä minulla sen elämän aikana niin kovin montaa koiraa tule olemaan. Ja kun kasvattajakin vastasi kyselyyni myöntävästi niin Riva sitten matkasi kanssani Jenkeistä kauas pohjolaan. |
|